Pachinko

Pachinko-pelit ovat melko tuntemattomia länsimaailmalle, mutta Japanissa niitä löytää melkein joka korttelista. Peliä pelaa vuosittain 30 miljoonaa ihmistä, suosiota voidaan verrata suomalaisten kolikkopelaamiseen. Vaikka suosio on hieman laskussa mobiilipelaamisen kasvaessa, pelikoneita ruokitaan edelleen vuosittain noin 150 miljardilla eurolla! Mietitäänpä summaa – Suomen valtion budjetti on noin 55 miljardia. Kyseessä on siis valtava määrä rahaa, jota syötetään koneiden läpi.

Millainen peli on kyseessä

Pachinko on eräänlainen pystyyn nostettu flipperi. Modernien pelien sekavuutta on helpompi ymmärtää, kun ajattelee vaikka suomalaista vanhaa fortunapeliä, jossa kepillä työnnettiin kuulia puiselle kaltevalle pelialueelle, ja koitettiin saada kuulat tippumaan nauloista tehtyihin pistetaskuihin. Pachinko oli samantapainen lastenpeli sodan 40-luvulla. Pian keksittiin rakentaa automaatteja ja vuosikymmenten saatossa kehitystyö on tehnyt peleistä värikkäämpiä ja monimutkaisempia.

Pystyyn nostettu japanilainen fortuna ampuu pelaajan käskystä pieniä metallisia kuulia, jotka laskeutuvat alas pelialueen yläpäästä. Samaan tapaan kuin flipperissä, kuulat pomppivat erilaisilta pinnoilta ympäri välkkyvää laitetta ja ohjautuvat alaspäin. Lopulta pallot valuvat keskeltä alas, samoin kuin flipperissä ja pelin suurinta antia on katsella tätä monimutkaista esitystä.

*(r)e1*

Ainoa miten pelaaja pystyy vaikuttamaan pelin kulkuun, on kuulien lähettäminen. Tämä onnistuu tarttumalla ohjauspyörään joka on alhaalla oikealla. Riippuen miten kovaa käännät pyörää, kuulat lähtevät eri nopeudella liikkeelle. Pienimmätkin erot väännön voimassa vaikuttavat kuulien pomppimiseen elektronisella esteradalla.

Pelin tavoite

Toisin kuin flipperissä, pelaaja koittaa saada kuulia tippumaan keskimmäisestä alaluukusta sisään. Muut alueet syövät kuulia. Tavoitteena on saada parikymmentä kuulaa tuhannella yenillä sisään. Tuhat jeniä on noin 7,5 euroa. Pelin konkarit etsivät täydellistä kohtaa ohjauspyörälle ja sen löydettyään tunkevat 5 jenin kolikon pyörän alle, joka lukitsee sen paikoilleen. Tämä saattaa aiheuttaa henkilökunnan pilkkaa.

Jokaisesta pallosta, jonka saat sisään, voitat kahdella tapaa: saat 10 lisäpalloa ja saat myös yhden kierroksen pelin virtuaalisessa kolikkopelissä, joka on lcd-näytöllä keskellä pelialuetta. Symbolit on kuvattu japanilaisin kirjoitusmerkein ja kolmella samalla symbolilla voittaa.

Jos pyöriviin rulliin osuu kahdelle ensimmäiselle kiekolle sama symboli, peli siirtyy erikoismoodiin, jossa kaikki laitteen valot ja servot ja härpättimet alkavat heilua ja jännitys tiivistyy näytöllä pyörivän eeppisen animaation johdattelemana. Jos häviät, peli jatkuu tavalliseen tapaan.

Jos voitat – alkavat fanfaarit soida ja peli on voittotilassa. Symboleista ja muista tekijöistä riippuen voit saada jackpotteja tai muita erikoisbonuksia. Kone imaisee voittotaskuun osuneet pallo ja kymmenkertaistaa ne, syöttäen alaosan kipot täyteen kiiltäviä kuulia – satoja kuulia! Voittomoodissa saat vielä pelata jonkin aikaa sankarin elkein leveämmällä alataskulla ja voitokas musiikki jatkuu ilmaiskierrosten ajan.

Kun olet kerran voittanut ison kasan kuulia ja huomannut muiden kateuden ja oman ylpeydentunteen pelin juhlistaessa voittoa – olet lopun ikääsi koukussa. Huom. pelatessa ei saa silti ilmekään värähtää, nyt ollaan Japanissa!